tiistai 24. maaliskuuta 2015

tiistai 30. syyskuuta 2014

Tilkkutynyjä 5 lk

Viidesluokkalaiset suunnittelivat ja ompelijan kotoa tuotuun vanhaan tyynyyn uuden päällisen. 


perjantai 18. huhtikuuta 2014

Kolmasluokkalaisten kasseja

Kun kolmasluokkalaiset oppivat käyttämään ompelukonetta, he saivat valmistaa itselleen kassin tai repun. 
Kuva painettiin tuputtamalla. 







Olympialaisten logoja


Malleja katsottiin tykiltä esillä. Oppilaat piirsivät sormella logon. Sitten se väritettiin iloisilla väreillä ja leikattiin irti. Taustapaperiin logot liimattiin, mutta väliin laitettin paperia pitämään logo irti taustasta. 

Ystävänpäivä


Teimme kummioppilaiden kanssa ystävänpäiväsydämiä. Ensin jokainen väritti ja koristeli sydämen. Sitten sydämet leikattiin neljään osaan ja osia vaihdeltiin kavereiden kanssa. Lopulta uuden osat liimattiin yhteen.
Huom. kannattaa piirtää neljään jaettavat viivat valmiiksi, jotta leikkaamiset jälkeen osat sopivat yhteen.

Pääsiäinen